Nuoruus.pdf

Nuoruus PDF

Kirja on hyvin menestyneen lähes kuusikymppisen omaelämäkerta, jossa hän muistelee vauhdikkaita ja ennen kaikkea onnellisia nuoruusvuosiaan 1970- ja 1980- lukujen Espoossa. Noihin aikoihin hän vietti yhteensä pari vuotta myös Itävallassa, Tukholmassa ja Kuopiossa.Hänen elämänsä oli täynnä seikkailuja, jännitystä, juhlimista, rakkautta ja intohimoa sekä myös julkisuuden henkilöitä. Meheviltä paljastuksiltakaan oikein voida välttyä. Kuolemakin kolkutteli vuosien varrella muutaman kerran ovelle, mutta onneksi ei kuitenkaan päässyt sisälle

HERUNTERLADEN

ONLINE LESEN

DATEIGRÖSSE 7.49 MB
ISBN 9789523307650
AUTOR Ari Ohvo
DATEINAME Nuoruus.pdf
VERöFFENTLICHUNGSDATUM 04/01/2020

Martti Luther syntyi Hans ja Margaretha Lutherin poikana. Hänet kastettiin Toursin Pyhän Martin päivänä, jonka mukaan hän sai nimensä. Isä Hans työskenteli kuparikaivoksessa läheisessä Mansfeldissä ja toivoi pojastaan virkamiestä tuomaan perheelle lisää kunniaa. Nuori Martti lähetettiin opintielle Mansfeldiin, Magdeburgiin ja Eisenachiin. nuoruus - Wiktionary